Riitta, Pekka, Arska ja Liisa Australiassa sekä Riitta ja Pekka Uudessa Seelannissa
perjantai 30. tammikuuta 2015
1.2. Robesta Coonawarraan ja Penolaan.
Satayksitoista kilometriä Naracoorteen , jossa poikettiin luoliin ja parille viinitilalle. Sitten jatkettiin matkaa Penolaan, jossa perhecampingille. Päivällä lettukestit, kun Liisa oli paistanut letut. Mansikkahilloakin oli tarjolla. Illalliseksi kävelylenkin jälkeen sisäfilepihvejä sienikermakastikkeessa. Ja kellarikaupasta hankittua 2012 cabernet sauvignonia.
MaryMackillop on paikallinen pyhimys, joka 1800 luvun lopulla loi koulujärjestelmän, jolla opetettiin abot lukemaan. Myöhemmin lisää kuvia, kun ainoa vehje, jolla päästään nettiin, on Pekan samsung galaksi, joka toimii kuin junan vessa. Puhelimeen ei saa kuvia kameroidta ja iPadista. Kuvatekstitkin on jääneet vaiheeseen.
Keli jatkuu tuulisena ja kylmänä. Ulkona palttoot päällä ja pipot korvilla. Nyt onneksi alkaa säätietojen mukaan lämpenemään. Sydneyssä on luvassa hrllettä ja lämpimiä öitä, joten huomenna aletaan ylittämään mannerta. Sydney ja rannikko ensin ja loppuaikana mennään taas Melbourneen ja Tasmaniaan autolautalla muutamaksi päiväksi.
torstai 29. tammikuuta 2015
28.1. Halls Gapista Kethiin ja 29.1. Keithistä Adeleideen
Matkalla pysähdyimme syömään voileivät ja juoman laihaa kahvia kahden vanhan herran pitämään kioskiin.
Seuraava pysähdyspaikka oli Keith, joka oli muutaman talon kylä. Pieni hiljainen leirialue ilman nettiyhteyttä. Illalliseksi jauhelihakeittoa ja paistettua kalaa.
Aamulla jatkettiin ja saavuttiin puolenpäivän aikaan Adeleideen.
Adeleidessa käveltiin varmaan 10 kilometria. Ensin Botanic Gardenin läpi kaupunkiin, jossa syötiinkin kuten kuvista näkyy. Sitten käveltiin jokivartta takaisin illaksi kotiin.
![]() |
Pieni iltapala |
![]() |
tällä terassilla kakkoskerroksessa |
![]() |
aperitiivilla Adeleidessa |
tiistai 27. tammikuuta 2015
Our trip shortly in broken english
Next stop was Bimbi Camping in Ottway Nature Park. The campground was really under the koalas. They were around us on the eucalyptus trees. After that we visited Twelw apostoles on the beach- They were 8 stones in the ocean, wonder why they call them twelve and apostoles. Anyhow, beautiful to see.
Then to Grampians nature park. Now we were surrounded with kengoroos. They were nice and friendly, you can also touch them. Here they have many paths to walk around. Now we are already like australians, everywhere we have to have the campfire. I understand it, because its so cold here. In the mornings its difficult to go out, no have clotches enough.
Today we will drive west towards Adelaide......
Halls Gapissa 27.1.
![]() |
Kangoroos beside our campervan |
![]() |
Vaelluspolulla Stony Creekissa |
![]() |
Little rest |
![]() |
Vieuw from the path |
![]() |
Kangoroos, Fyans Creek Loop |
![]() |
Again, mother and baby |
![]() |
Campfire with kakadus |
![]() |
Riitta is feeding them |
![]() |
Aboriginals culture |
![]() |
Superbonus, Emus beside the Path |
![]() |
On suo ja pitkospuut.... |
maanantai 26. tammikuuta 2015
Melbournesta Bimbiin ja Halls Gapiin
Lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan länteen. Miljoonakaupunki on laaja. Meni pari tuntia päästä tielle kohti Torguayta ja sitten great ocean roadille. Löydettiin navigaattorilla helposti Bimbi campingiin. Jo enne n leirialuetta bongattiin muutama koala. Alueella ei saatu sähköpaikkaa, kun oli Australia päivä ja pitkä viikonloppu. Mutta paikka oli todella under the koalas. Kuvista näkyy millaisia ötököitä puissa eleli.
Naapurit polttivat nuotioita ja grillasivat ruokaa. Onneksi tuli sade ja alue hiljeni nopeasti. Ruoaksi paisteltiin tähteitä ja lisäksi vihanneksia wokissa.
Aamulla lähdettiin jatkamaan matkaa. Koalaäiti poikanen selässä tuli vastaan ja siitä saatiin hyvä kuva.
Sen jälkeen bongattiin aikaisempien kymmenien koalojen jälkeen kenguruita. Meinattiin ajaa jopa päälle, kun hyppäsi eteen.
Sitten käväistiin Cape Otwayn majakalla ja ajettiin great oceania twelwe apostolesiin, josta kuvia.
Sitten suunnattiin pohjoiseen sisämaahan ja Grampians nature parkiin ja Halls Gapiin. Kun Riitta kysyi respasta, onko alueella mahdollista nähdä kenguja, sanoi emäntä, että ovat yleensä kilttejä, kunhan ette ruoki. No Pekka ehti ekana yhtä rapsuttamaan. Isoja kakaduja, jotka pitävät mekkalaa ja syövät kädestä.
31.1 Adelaidesta Robeen
Päivä valkeni pilvisenä ja sitten alkoi ajopäivä. Lähdimme siirtymään itäänpäin, mutta ensin tutustumaan Australian viiniseutuun. Poikkesimme yhdessa cellar door paikassa. Maisteltiin paria viiniä ja mukaan tarttui pullo hyvää gabernetia. Seitsemän aikaan illalla oli ajettu liki neljäsataa kilometriä pitkin tyhjää viivasuoraa baanaa ja jo toinen leirialue huoli meidät sisään. Eka eli big4 oli tyly. Portti oli suljettu puoli tuntia aikaisemmin. Edelleen nettiongelmia.
Illalla syötiin kanaa ja kyllä uni maistui.