perjantai 30. tammikuuta 2015

Galleria Riitan kamerasta matkan varrelta









































































1.2. Robesta Coonawarraan ja Penolaan.

Satayksitoista kilometriä Naracoorteen , jossa poikettiin luoliin ja parille viinitilalle. Sitten jatkettiin matkaa Penolaan, jossa perhecampingille. Päivällä lettukestit, kun Liisa oli paistanut letut. Mansikkahilloakin oli tarjolla. Illalliseksi kävelylenkin jälkeen sisäfilepihvejä sienikermakastikkeessa.  Ja kellarikaupasta hankittua 2012 cabernet sauvignonia.

MaryMackillop on paikallinen pyhimys, joka 1800 luvun lopulla  loi koulujärjestelmän, jolla opetettiin abot lukemaan. Myöhemmin lisää kuvia, kun ainoa vehje, jolla päästään nettiin, on Pekan samsung galaksi, joka toimii kuin junan vessa. Puhelimeen ei saa kuvia kameroidta ja iPadista. Kuvatekstitkin on jääneet vaiheeseen.

Keli jatkuu tuulisena ja kylmänä. Ulkona palttoot päällä ja pipot korvilla. Nyt onneksi alkaa säätietojen mukaan lämpenemään. Sydneyssä on  luvassa hrllettä ja lämpimiä öitä, joten huomenna aletaan ylittämään mannerta. Sydney ja rannikko ensin ja loppuaikana mennään taas Melbourneen ja Tasmaniaan autolautalla muutamaksi päiväksi.