lauantai 14. helmikuuta 2015

15.2. Newhaven Phillip Island Victoria

 Pelikaanit odottamassa ruokaa



 jättiläisrausku




 Takana silta san remosta newhaveniin

 olisko kuutiomeduusa
Aamu valkeni pilvisenä, mutta pian aurinko alkoi paistaaEnsin kävelimme sillan yli msntereelle San Remoon. Siellä seurasimme pelikaanien ruokintaa ja bongasimme rannasta ison jättiläisrauskun joka ui yhden pikkupojan ali ja kosketuksen jälkeen poika juoksi huutaen rantaan.Sitten Riitta ja Pekka vielä kävelivät lenkin rannalla jossa pieniä medusoja, lieköhän niitä boxeja eli kuutiomeduusoja.On nähty paljon eläimiä ja illalla mennään saaren toiseen päähän katsomaan pingviinejä ja vielä jostakin merelle katsomaan hylkeitä.Palataanpa niihin villihevosiin. Ne, kuten arvata saattaa, ovat vieraslaji. Aikanaan kesyjevosista polveutuvat eläimet ovat vihollisten puutteessa lisääntyneet valtavasti Australiassa ja NZ:ssa. Jokin aika sitten helikoptereista ammuttiin 10.000 hevosta, kun olivat näännyksissä. Kuivuus ja nyt taas tulvat ovat niille ongelma. Lisäksi ne kilpailevat karjan ja lampaiden kanssa samoista heinistä.Leirialueemme oli ihan täysi, mutta arki koittaa ja väki vähenee. Jatkossa voidaan varmaan taas valita paikoista. Ehkä huomenna saaren keskelle kaupunkiin ja sitten Morningtonin päähän Sorrentoon.





16.2. Mornington Peninsula ja 17.2. Rye

Aamulla ajettiin noemimaan päässä olevaan National Parkiin, jodsa tehtiin kävelylenkki. Pois ajaessamme oli tien varressa vielä kuvaamatta oleva siilin näköinen otus
Pysäytimme liikenteen ja Riitta kävi sen kuvaamassa.
Puistossa oli myös suurikokoisia papukaijoja.
Katselimme Sorrentoa ja otimme selvää ferrystä Queenscliffiin. Sitten muutimme Rye eastiin, joka on Rosebudista Sorrentoon päin samalla Foreshoren alueella.
Kalakaupasta madamet hakivat tuoretta tunaa ja sitten paistettiin tonnikalapihvit.
Edelleen kylmää ja pilvistä. Illalla käytiin vielä bajassa musiikkibaarissa drinkillä.
17.2. Aamu valkeni kylmänä ja lähdettiin ferryllä queenscliffiin. Syötiin fish and sips ja tulomatkalla nähtiin pullonokkadelfiinejä.
Illalla yritettiin löytää nettipaikkaa ilman menestystä. Vähän meksikaaniruokaa välipalaksi ja suunnittelua melbourneen menosta.

perjantai 13. helmikuuta 2015

13.2. Perjantai ja 14.2. Phillip Island






Perjantai  ja kolmastoista eli onnenpäivä. Aurinkoinen aamu ja nautittiin ulko a Riitan laittama aamupala. Pyykit pois narulta  ja matkaan moottoritietä kohti Melbournea. Vuoret jäivät taakse, edessä tasankoja ja välillä upeita kukkuloita. Valtavasti lehmiä ja lampaita laitumilla. Taakse jäi wodonga ja yöksi jäätiin Carrum downs  nimiseen paikkaan mornington peninsulassa. Ukonilmaa ja sadetta. Ei siis paljon tapahtumaa.Jatkettiin sitten Cd stä kohti Phillip islandia ja vaikka saimme etukäteen varoituksia vilkkaasta viikonlopusta, oli heti Newhavenin Big4 ssä tilaa yksi paikka. Ihan rannassa. Illalla country and folkmusic ilmaiskonsertti, jossa vanhemmat folkmuusikot soittivat mm. Peter, Paul and Maryä ja muita tuttuja biisejä.Ennen konserttia syötiin texmexiä, tortilloja kaikenlaisilla täytteillä.



torstai 12. helmikuuta 2015

12.2.15 torstai. Jindabynesta wodongaan

Kyllä se madamet kestää, kun kesti meidän campervaninkin

Mt K oli täynnä ilmaisia leirintäpaikkoja. Kuten näkyy, on kuiva aika ja tulenteko on kielletty

 Herättiin sadeyön jälkeen kylmään aamuun . Ei ollut ihme se kylmyys, oltiin niin korkealla vuoristossa, jossa talvella eli kesäkuussa laskettelurinteitä. Meidänkin paikka oli "hiihtokeskus".
Aamupalan ja suihkun jälkeen aloitettiin siirtyminen lämpimille seuduille. Kiemuratietä pitkin n.200 km alaspäin. Pysähdyttiin kirkasvetisen puron viereen, jossa pienet siniset linnut sirkuttivat, kultapiiskut ja punaiset ohdakkeet kukkivat. Ihan kuin Suomessa . Paitsi linnut.  Niin ja tien keskellä istuskeleva kenguru.

Harmi, että tilanne meni nopeasti ohi eikä ehditty kuvaamaan. Matkasimme Murray joen alkupuolella ja pysähdyimme Wodongaan, jossa joesta oli tullut Lake Hume. Ilma oli taas helteinen. Sopii meille hyvin.Big 4 leirialueella oli hyvä keittiö. Sai laittaa ruoan, syödä ja tiskasta.Ja tietty taas herkkuja: naudapaistista pihvejä ihanan kermakastikkeen kanssa, kukkakaalia,perunoita,porkkanoita"al dente", tuoresalaatti ja ruokajuomana cabernet. nam. 

Hjut hoong nam sip naatii
Mount K on ihan vaan pikkuinen luonnonpuisto, pinta ala on melkein 700.000 hehtaaria ja pohjoisesta etelään vain 150 kilometriä. Alueella on Australian korkein vuori ja aluetta kutsutaan myös Australian alpeiksi.
Alue oli täynnä kanjoneita, jokia ja pieniä kapeita puusiltoja


Yksi monista kirkkaista vuoristopuroista


Tästä näkee vähän järven laajuudesta


Lake Hume. Murray Riverin latvoilla oleva suuri tulvajärvi

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

11.2. Gundagaista Snowy Mountains ja Mt Kosciuszkon nature park jaJindabyne

Aamulla jatkettiin matkaa. Ensin mentiin läheiseen mc donaldsiin kahville ja jäätelölle, koska siellä oli ilmainen netti. Sitten piti mennä suoraan Murray riverin rantaan moottoritietä. Kuski sai ajatuksen kesken kaiken, että kun ollaan lähellä, voitaisiin vähän koukata nature parkin kautta. Sitten tietyön vuoksi missattiin yksi risteys ja kun navigaattoriin oli jumissa, ajettiin ohi kohti Coomaa. Sitten käännyttiin pikkuteille ja kun navigaattoriin heräsi, ihailtiin vuoria ja järviä ja kun Arska huomasi vieressä järven rannalla hieno campingplaces park, kiepahdettiin sinne. Autopaikka järven rannalla. Nettikin toimii kuin se kuuluisa junan toiletti. Vaikka tuli parisataa kilometriä extraa, oli maisema sen väärtti.
Aussibarbequella kanaa illalliseksi. Skypellä yhteyksiä Suomeen.
Nähtiin valtavasti isoja kenguruita, kotkia ja lauma villihevosia, joita elelee vuoriniityillä.
Huomiselle Mountain Kosciuszko, jonka ohi reittimerkkejä kulkee. Yritettiin saada ferryyn paikkaa Tasmaniaan, mutta oli täyttä ainakin pariksi viikoksi, joten taas suunnitelma B käyttöön eli jotakin muuta.....
Liisa ja Riitta leirialuaan rannassa
Pekka sytyttelee grilliä
Aika mukavan näköinen, kestäisi varmaan lumikuormaakin harjakatolla
Kyllä se taivas siellä on, vaikka pilvet onkin alapuolellamme