lauantai 21. helmikuuta 2015

Melbournessa 21.2.

Aamu valkeni sumuisena, mutta hellettä sitten saatiinkin. Aamupäivä lepäiltiin autolla. Jännitys tiivistyy Henkka on synkkärillä. Tarvii jättää netti päälle yöksi.Iltapäivällä lähdettiin Tramilla no 11 kapungille. Melbournessa on White night jolloin











tuhannet ihmiset kävelevät keskustassa, joka on ģsuljettu liikenteeltä. Ohjelmassa on kaikenlaisia musiikki valo ym esityksiä. Ensin ajettiin ukkossadekuuron aikana ilmaisella museoratikalla, mutta siitäkin jouduttiin jalkautumaan parin korttelin ajaksi liikennerajoitusten vuoksi. Sitten ajettiin ratikalla syömään keskustan laitamille Don Vizenteen. Listallaame kengurutapas, paellaa ja pitsaa.Mentiin sitten vielä käymään yhdessä monista kauniista kirkoista jossa oli musiikki ja valoshow. Ihmeteltiin vielä jonkin aikaa ihmisvilinää ja sitten takaisin nukkumaan. Tapahtumien yö oli suomalaisesta poikkeava sikäli, että alkoholia ei ollut näkyvillä eikä suomrssa niin tyypillisiä humalassa hörhöileviä.


perjantai 20. helmikuuta 2015

Frankstonista Melbourneen 20.2.

Lisää kuvat Tämä on meidä uusi vahtikissa. Hän seuraa tarkasti ruoanvalmistusta ja ilmestyy heti paikalle kun ottaa kalaa juustoa tms jääkaapista. Vajtii grillauksen ja sitten tulee pöydän ääreen istumaan ja ruokailun jälkeen jää unosille peiton alla. eksti
Hei   lähdettiin sitte kohti melbournea. Tuttuun Big4 ja siellä hyvä paikka. Pekka ja riitta kaupungille  kävelyä noin 10 kilometriä. Mukaan ttarttui hiustenkuivaaja. Sillä välin Arska käveli kaupalle noin 2kilometriä ja Liisa lueskeli Riitalta saamaansa kirjaa ja paranteli jalkaansa. Illalla grillattiin lammasta. Kuvia ei vielä, kun unohtui puhelin autoon. Lisätään niitä sitten myöhemmin.  Kuulemma  uutisissa on puhuttu myrskystä. Se on ihan pohjoisessa eikä mikään vakava.

torstai 19. helmikuuta 2015

Hastings and Frankston 19.2.


Aamulla lähdimme jatkamaan lähelle Hastingsiin. Siellä oli meidän listassa yksi leirialue, mutta se  oli täynnä.  Neuvoivat toisen. Yritimme sinne, mutta tasoristeys oli poliisin toimesta suljettu. Näkii auto kolaroineen junan kanssa. Muuta kautta ei päässyt, joten jatkoimme kovti Melbournea. Pysähdyimme Frankstoniin, mutta tällä kertaa Big4 eikä siihen, jossa olimme ukkosella. Ystävällinen henkilökunta varasi meille paikan Melbournen Big4 alueelta, jossa olimme alkumatkalla. Se on ainoa, josta on helppo yhteys kaupunkiin. Riitta ja Pekka lähtivät käymään lähikaupassa. Kartassa ei ollut hmittakaavaa ja kävelyä tuli viitisen kilometriä. Campkitchenissä laitettiin spagettia ja jauhelihaa. Ilta meni lukemisen ja tv kaistan parissa.

maanantai 16. helmikuuta 2015

15.2. Newhavenissa













Illalla ajettiin katsomaan niitä kuuluisia pikkupingviinejä, kun ne tulevat auringonladkun jälkeen pesilleen. Olihan se hienoa kstsella, mutta ei mitenkään mahtavaa, mutta sitten kun lähdimme pois, alkoi tapahtumaan. Kosketusetäisyydellä emot tulivat taapertaen odottavan jälkikasvun luo ruokkimaan. Ihan mahtavaa katsella. Pekka otti hatulla kosketuksen yhteen poikaseen. Lisäksi kun kävimme ensin niemen nokassa, oli seutu täynnä pienikokoisia tummia kenguruita. Lisäksi hanhia, jotka ajoivat kenguruita pois. Bongattiinpa pari kotkaakin. Aamulla leirialueellamme poukkoili kenguruita kun Arska meni suihkuun.Sitten poistuimme taas Phillip Islanddilta ja päädyttiin Rosebudiin Mornington peninsulaan. Foreshore camping on 50kilomeyrin mittainen rantakaistale, jossa on rannassa leiripaikat tien ja meren välissä. Kyseessä kuntien ylläpitämä palvelu, joka on halpa. Paikka sähköllä vedellä ja viemärillä vain 35 aussitaalaa.


lauantai 14. helmikuuta 2015

15.2. Newhaven Phillip Island Victoria

 Pelikaanit odottamassa ruokaa



 jättiläisrausku




 Takana silta san remosta newhaveniin

 olisko kuutiomeduusa
Aamu valkeni pilvisenä, mutta pian aurinko alkoi paistaaEnsin kävelimme sillan yli msntereelle San Remoon. Siellä seurasimme pelikaanien ruokintaa ja bongasimme rannasta ison jättiläisrauskun joka ui yhden pikkupojan ali ja kosketuksen jälkeen poika juoksi huutaen rantaan.Sitten Riitta ja Pekka vielä kävelivät lenkin rannalla jossa pieniä medusoja, lieköhän niitä boxeja eli kuutiomeduusoja.On nähty paljon eläimiä ja illalla mennään saaren toiseen päähän katsomaan pingviinejä ja vielä jostakin merelle katsomaan hylkeitä.Palataanpa niihin villihevosiin. Ne, kuten arvata saattaa, ovat vieraslaji. Aikanaan kesyjevosista polveutuvat eläimet ovat vihollisten puutteessa lisääntyneet valtavasti Australiassa ja NZ:ssa. Jokin aika sitten helikoptereista ammuttiin 10.000 hevosta, kun olivat näännyksissä. Kuivuus ja nyt taas tulvat ovat niille ongelma. Lisäksi ne kilpailevat karjan ja lampaiden kanssa samoista heinistä.Leirialueemme oli ihan täysi, mutta arki koittaa ja väki vähenee. Jatkossa voidaan varmaan taas valita paikoista. Ehkä huomenna saaren keskelle kaupunkiin ja sitten Morningtonin päähän Sorrentoon.





16.2. Mornington Peninsula ja 17.2. Rye

Aamulla ajettiin noemimaan päässä olevaan National Parkiin, jodsa tehtiin kävelylenkki. Pois ajaessamme oli tien varressa vielä kuvaamatta oleva siilin näköinen otus
Pysäytimme liikenteen ja Riitta kävi sen kuvaamassa.
Puistossa oli myös suurikokoisia papukaijoja.
Katselimme Sorrentoa ja otimme selvää ferrystä Queenscliffiin. Sitten muutimme Rye eastiin, joka on Rosebudista Sorrentoon päin samalla Foreshoren alueella.
Kalakaupasta madamet hakivat tuoretta tunaa ja sitten paistettiin tonnikalapihvit.
Edelleen kylmää ja pilvistä. Illalla käytiin vielä bajassa musiikkibaarissa drinkillä.
17.2. Aamu valkeni kylmänä ja lähdettiin ferryllä queenscliffiin. Syötiin fish and sips ja tulomatkalla nähtiin pullonokkadelfiinejä.
Illalla yritettiin löytää nettipaikkaa ilman menestystä. Vähän meksikaaniruokaa välipalaksi ja suunnittelua melbourneen menosta.

perjantai 13. helmikuuta 2015

13.2. Perjantai ja 14.2. Phillip Island






Perjantai  ja kolmastoista eli onnenpäivä. Aurinkoinen aamu ja nautittiin ulko a Riitan laittama aamupala. Pyykit pois narulta  ja matkaan moottoritietä kohti Melbournea. Vuoret jäivät taakse, edessä tasankoja ja välillä upeita kukkuloita. Valtavasti lehmiä ja lampaita laitumilla. Taakse jäi wodonga ja yöksi jäätiin Carrum downs  nimiseen paikkaan mornington peninsulassa. Ukonilmaa ja sadetta. Ei siis paljon tapahtumaa.Jatkettiin sitten Cd stä kohti Phillip islandia ja vaikka saimme etukäteen varoituksia vilkkaasta viikonlopusta, oli heti Newhavenin Big4 ssä tilaa yksi paikka. Ihan rannassa. Illalla country and folkmusic ilmaiskonsertti, jossa vanhemmat folkmuusikot soittivat mm. Peter, Paul and Maryä ja muita tuttuja biisejä.Ennen konserttia syötiin texmexiä, tortilloja kaikenlaisilla täytteillä.