maanantai 10. huhtikuuta 2017

11.4. Woolista Byron Bay hin ja Byronissa 12 ja 13.4.

Kävelyn jälkeen autolla
Aamulla lähdettiin ajamaan kohti Byron Baytä. Se Wooli muuten lausutaan aussiksi wulai...Näitten paikannimien ääntäminen on vaikeeta. Ollaan menossa Cairnsiin, joka täkäläisittäin lausutaan kääns. No ajettiin tourist roadia eli vähän kauniimpia maisemia katsellen ja saavuttiin sitten Big4 alueelle Byron Bay holiday parkiin. Sieltä käveltiin kylälle ja takaisin noin 6 kilsaa yhteensä. Townissa poikettiin balkony ravintolassa, jossa raikui reggea musiikki ja syötiin siellä lounaaksi tapas annokset erilaista rapua.
Byron Bay on täynnä nuoria surffarituristeja ja tosi vilkas kylä, vaikka täällä on vain 5000 asukasta, mutta turisteja taitaa olla ainakin saman verran.
Byron Bayn pääranta
Rapulounas terassilla
Leirialueen pitkänokat
Terassilevähdys
Täällä on netti oalla autolla, vaikkakin hidas ja rajitettu 300 megaan. Riittää kuitenkin sähköposteihin ja blogin päivitykseen. Tähän muutama kuva paikasta.

Päivällä kierrettiin parin kilsan päässä olevat kaupat, poikettiin kahvilassa ja käveltiin rannan kautta kotiin, matkaa tuli viitisen kilometriä. Sitten illemmalla mentiin vielä rantakävelylle. Pikkuhiljaa alkaa alue täyttymään, kun alkaa pääsiäisloma. Naapuriin tuli nuori pariskunta. Kaverin kanssa jutusteltiin hetki. Oli sveitsiläinen ja tyttöystävä oli alunperin portugalilainen. Selvittiin englannilla, vaikka kaverin kielitaito rajoittui lähes kokonaan  ranskaan, saksaan ja italiaan. Ei tarvinnut kuitenkaan aloittaa saksankielen palautusopettelua.

Kookaburra leirialueella juuri ennenkuin lähti karkuun
Yöllä tuli kovia sadekuuroja ja eilen nettikin oli poikki. Tälle päivälle selvitettiin jo miten päästään bussilla kaupunkiin ja siellä kävellään kuuluisalle lighthousille. Koitetaan tässä aamukahvin aikana saada muutama kuva lisää höysteeksi Tässä on sitten kuvia patikoinnista.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Viimeinen päivä Woolissa 10.4.

Aamulla otettiin kanootti ja mentiin melomaan ja kalastamaan ja ottamaan aurinkoa. Siinä se päivä vierähti. Sitten käveltiin taas kylille lounaalle siihen pieneen kahvilaan ja kerrottiin, että lähdetään huomenna jatkamaan matkaa, kun ollaan joka päivä käyty siellä.

VArmaan kymmenen kilsaa melonnan lisäksi kävelyä. Huomenna jatketaan Byron Bayhin Auton huoltohommat on tehty ja tavarat pakattu. Teron just kommentoi, että Bruce oli Hunter Valleyssä ja muuallakin ausseissa, mutta myöhästyttiin kuukaudella.
Leirialue joelta katsottuna

Kahvilan pikkulounas
Keulamoottori
L
Tässä se kuppila
Perämoottori
Vaalitkin menivät, juuri kuultiin hyvät tulokset. Hua Hinin ennakkoäänestyksessäkin oli käynyt porukkaa kiitettävästi muistaakseni 144 ihmistä. Taisin voittaa kaljat, kun lyötiin toimitsijoiden kanssa pieni leikkimielinen veto. Muistaakseni sanoin, että tarjoon oluet, jos ei ole yli sataa äänestäjää, mutta taisi olla taas facebookin vanha muisto ja nyt jäätiin 90 äänestäjään, mutta sekin on hyvä tulos, kun sesonki on ohi. .

torstai 6. huhtikuuta 2017

Wooli 5.-11.4

Rannalla ennen myrskyä
Meidän kävelymatkasta nelisen kilometriä mentiin myrskyävää rantaa kaatosateessa
Tämä Wooli on kiva ihan pieni kylä, jossa on tasan yksi pieni kauppa ja huoltoasema, yksi hotelli, kolme leirialuetta ja hotellin yhteydessä pub ja kylällä yksi kahvila, kalakauppa ja lihakauppa.
Paras on Big4 leirialue, jossa meillä siis on ensuite paikka ja paikka on palmujen ja muiden kasvien ympäröimä.
Eka päivänä käveltiin kylälle, toisena päivänä tehtiin parinkymmenen kilsan lenkki ja kun palattiin kauheessa kaatosateessa ja myrskyssä takaisin kesti kauan, ennenkuin palasi tunto sormenpäihin ja varpaisiin. Poluilla oli sen Debbien jäljiltä vettä paikoin melkein polviin saakka ja sitten vielä se myrsky....Rankka reissu.
Väsyneenä, mutta onnellisena takaisin vaunulle
Auton ruokapöydän ikkunasta luontonäkymä.
Kolmantena päivänä käveltiin vaan niemen nokkaan ja takaisin, mutta tulee siitäkin askeleita melkein parikymmentätuhatta. Pekan askelmittari sai vettä niin paljon, että on ainakin toistaiseksi pois pelistä.

Kävelymatkalla lounastettiin paikkakunnan ainoassa kahvilassa. Illalla käytiin pubissa nettiyhteyden vuoksi ja vaunulla grillattiin kanaa ja katseltiin elokuvaa. Onneksi latasin joitakin suomalaisella tekstillä booxtv sta, niin voidaan katsella ilman nettiyhteyttäkin. Kovalevyllä on parikymmentä elokuvaa.


Tässä se pallokala, eiks oo iso, noi sormet on tossa mukana mittakaavan vuoksi
Vanhojen herrojen petankin ja keilaamisen välimuoto
Kalaa nousee


8.4. lähdettiin aamiaisen jälkeen ostoksille Graftoniin ja Pekalle ostettiin uusi askelmittari. Matkalla bongattiin kenguruita ja lisää nähtiin, kun tehtiin kotiutumisen jälkeen patikkareissu Woolin keskustaan. Riitta rohkeni altaalle uimaan, mutta valitti, että vesi oli hirveän kylmää. Pekka rakenteli uistinvehkeet valmiiksi ja huoltoasemalta ostettiin tweed bites eli katkarapusyöttejä.
Oltiin sitten leirialueen joenrannassa ongella ja Pekka sai kaksi kalaa, eka oli jonkin sortin ahven ja toinen oli jonkinlainen pallokala, joka valitti ääneen, kun otin sen koukusta irti. Mlemmat päästettiin kasvamaan.
Ekat koukut ongessa oli liian pieniä, mutta kun vaihdoin isompiin, alkoi kalaa tulla.




Illalliseksi paistettiin Barramudi fileitä. Sen kanssa tartarkastiketta ja salaattia.




Tässä joitakin perhosentoukkia tien ylityksessä. Yksi edellä ja toiset tappituntumassa perässä


8.4. Vuokrattiin fillarit ja ajettiin Woolin läpi kohtaan, jossa joki laskee mereen ja jatkettiin kalastamista ilman saalista. Auton uunissa paistettiin lihapullia valmiiksi ja lähdettiin nettibaariin.






keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tamworthista 4.4. Glen Innesiin ja Wooliin 5.4.

Tamworthista jatkettiin matkaa Glen Innesiin ja ajatuksena oli jatkaa sieltä Lamien Parkiin, mutta Glen innesissä tehtin kävely kylillä ja paleltiin. Onneksi olivat sotkeneet, kun varattiin paikkaa. Ilmoittivat ettei ole sähköpaikkaa, kun on celtic festival, mutta paikan päällä selvisi, että se juhla on vasta toukokuussa ja saatiin onneksi lämmitys päälle. Yöllä oli noin 10 atetta. Päätettiin, ettei mennä Lamingtoniin ollenkaan, vaan suunnataan rannalle, koska siellä on lämpimämpää. Siispä ajettiin kaunista tietä Wooliin, joka on pikkukaupunki rannikolla. Yrtettiin varata Ensuite siteä, mutta netin mukaan se pitää varata ainakin viikoksi. Ajettiin pakalle ja respassa Riitta onnistui saamaan ensuiten kuudeksi päiväksi.
Illalla käveltiin kylälle ja ostettiin kalafile mukaan. Alitettiin sisäfilepihvit ja unta kaaliin.
Glen Innesissä Stonehenge
Juuri ennen sadetta
Palattiin reissusta ja kanat odottivat kotona
Ei voitu jatkaa, kiertotielle
Aamulla lähdettiin kävelemään, noin 20 kilometriä. Ensin metsässä, siten rannalla, mutta siellä tuli myrsky ja sade....Kun tultiin kahden aikaan autolle, oli sormet ja varpaat tunnottomina, mutta hieno tunne....Sitten kuuma suihku, pieni konjamiini ja sitten lähdettiin hakemaan nettiä yhdestä pubista, kun leiialueen netti on poikki tulvien takia. Ohessa joitakin kuvia alkumatkalta, kun myrskyssä rannalla ei voinut kuvata.....