maanantai 17. huhtikuuta 2017

Caloundra 17.4., 18.4. ja 19.4. aamulla matka jatkuu

Sandran iloiset pojat
Juttutuokio ennen illallista
Joka paikassa on ilmaisia grillipaikkoja ja kaikki niin hirveän siistiä
Kartta aamun kävelystä 10.000 askelta



Käytiin majoittumisen jälkeen vähän lähikävelyllä rantabulevardilla. Paikka muistuttaa rivieraa. Sitten neljän aikaan oltiin portilla vastassa, kun Sandra saapui miehensä Frankin ja kahden poikansa kanssa. Pojat olivat vähän kuin Henkankin pojat ja mies tosi kiva. Sandra ei ollut muuttunut miksikään, oli ihan kuin oltais tavattu viime viikolla..... Pojat kävivät altaalla ja me puhuttiin ja puhuttiin kaikesta mitä 22 vuoden aikana oli ehtinyt tapahtua. Sitten käveltiin porukalla syömään italialaiseen ravintolaan. Oli kumma dejavu tunne syödä italialaista yhdessä Sandran kanssa.

Sovittiin sitten, että tulevat käymään Thaimaassa tai sitten tavataan ensi vuonna Uudessa Seelannissa, mihin he ovat asettuneet asumaan lähelle Wellingtonia.

Seuraavana aamuna 18.4. on ohjelmassa kävelyä rantaa seuraavia kävelyreittejä. Säätiedotukset lupaavat sadetta ja suunitelmiin tuli muutos. Huomenna varmaan mennään Australia Zoon kautta sisämaahan Kilkivan bush campiin, koska sisämaahan ei ole tulossa sadetta ja se on puskacämpinki, jossa voi poltella nuotiota ja pääsee luontoon. On noita rantahiekkoja nähty toistaiseksi tarpeeksi. Sieltä voidaan mahdollisesti mennä rantaan Hervey Bayhin ja sieltä päiväksi Frasier Islandiin. Riippuu keleistä.

Lisään tähän taas kuvia, kunhan palataan kävelyiltä. Käveltiin hiljaisemmalle puolelle rantoja pitkin ja saatiin 10.000 askelta täyteen. Sitten lepoa ja kohta lähdetään keräämään toiset 10.000 askelta toisesta suunnasta.

Laitettiin varaus meilinä Kilkavan bush campingiin ja odotellaan vahvistusta. Siellä ei ole netiyhteyttä eikä puhelinkaan toimi eli oikea bushcamp.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Byron Baystä Brisbaneen 14.4 ja Brisbanessa 17.4. saakka

Kartta, josta näkee, missä oltiin ja punainen pilkkuviiva johtaa majakalle ja pois reitti jatkuu kartan ulkopuolella vasemmallei
Eilen viimeisenä päivänä Byron Bayssä mentiin bussilla kaupungille ja siellä tehtiin tosi rankka kävely ylös Lighthousille ja toista kautta takaisin. Matkaa tuli ehkä noin 6 kilometriö, mutta ylös ja alas vuorten rinteitä. Mahtavat näköalat. Bongattiin pari laumaa delfiinejä merellä. Majakalla pidettiin jäätelö ja juomatauko ennen alastuloa. Ylhäällä ihailtiin liitovarjoilla lentäviä ja tietysti maisemia. Kaupungilla poikettiin pubissa ja tavattiin pari paikallista naista, jotka kehuivat Brisbanea, mutta sanoivat että se on pieni ja hiljainen. Illalla syötiin....no lammasta tietysti.




Naapurin pikkuteltta ja kasveja, joita keräsi ja kasteli
Paikallisia asukkaita, mm kalkkunat


Aamulla sitten lähdettiin ja ajettiin moottoritietä suoraan Brisbaneen ja leirialueelle Newmarketiin. Siisti alue ja lähellä kaupunkia. Bussi lähtee noin sadan metrin päästä. Tietysti lähdettiin bussilla kaupunkiin. Samalla lipulla voi ajaa busseilla tai laivoilla pari tuntia, joten mentiin ensin kultturikeskuksen puistoon ja sieltä vesibussilla keskustaan joen toiselle puolelle. Käveltiin rannoilla ja kun piti mennä olusille, huomattiin, että täälläpä onkin alkoholilaki, jonka mukaan good fridaynä ei tarjoilla alkoholijuomia muuta kuin pääruoan kanssa. No kesti tovin, kun Bayer Beer terassilla saivat selville, että lammasmakkara ja frankfurter käyvät pääruoasta ilman side dishiä ja saatiin kuin saatiinkin olut ja valkoviini makkaroiden kanssa. Tarjoilija hoputti juomaan nopeasti, koska ruokatilauksen jälkeen voi tilata lisää juomaa tunnin ajan.

Brisbanessa busseille on rakennettu keskustassa tunneleita, joissa ne kulkevat kovalla vauhdilla ja omat tiet, joilla ei ole muuta liikennettä. Pelottavalla vauhdilla kapeissa tunneleissa. Tämä on ilmeisesti karvalakkiversio metrosta, mutta toimii hienosti. Alle viidellä dollarilla voi ajaa pari tuntia millä linjalla tahansa.

Illalla istuskeltiin lämpimässä ulkona ja kuunneltiin Bachin Matteuspassiota. Aamulla suunniteltiin ensin kävelyä lähimpään ruokamarkettiin, kun juusto, kahvi, limsa ym lopussa. Sitten huomattiin eilen, että leirialueen vieressä menee joki ja sen rannoilla kävelytiet, joten ensin kävelyä lähiseudulla ja sitten ollaan suunniteltu keskustan Brisbane city walk, joka on noin 5 km ja kesto noin kolme tuntia ja sen varrella on kaikki tärkeimmät nähtävyydet, mm botanic gardens ja pari siltaa joen yli, catedral ym.

Tähän joitakin kuvia Byron Bayn viimeiseltä päivältä ja täältä Brisbanen alkuajasta ei ainakaan vielä onnistu.  Nyt tuli ongelmia kuvien kanssa, kun ne on otettu Riitan Iphonella ja se on nyt ainoa, joka ei aina suostu yhdistymään leirialueiden verkkoihin. Itse blogin kirjoittaminen onnistuu läppärillä, mutta aina välillä vilkahtaa ilmoitus, että verkko on poikki, mutta katkot kestää vain joitakin kymmeniä sekunteja, joten no problems.

15.4. Aamulla käveltiin ostoksille lähikauppoihin ja kannettiin selkä vääränä ruokaa autolle. Sitten kähdettiin bussilla kaupunkiin ja siellä tehtiin kaupunkikierros, noin 6 kilometrin lenkki ensin keskustassa ja sitten botanic gardeniin ja siltaa pitkin south bankiin ja sieltä sitten markkinoiden kautta toista siltaa kaupunkiin. Siellä pienet välipalat ja sitten bussilla kotiin. Sitten hitaan netin ääreen ja kohta aletaan paistamaan....lammasta. Tällä kertaa kyljyksiä eikä niitä ihania, vaan chops. Kokeillaan, millaisia ne on.
Netti on nyt tosi hidas eikä se kuvien siirto tahdo onnistua, mutta lisätään sitten jälkikäteen. Huomenna mennään kävelemään jokivartta ja illalla taas kaupunkiin bussilla. Sitten illalla pitää laittaa kamat kasaan ja alkaa miettimään seuraavaa kohdetta. Caloundrassa pitäisi poiketa moikkaamassa Sandraa ja sen perhettä,
Brisbanen south bank
Nyt tähän sitten kuvia Riitan iphonelta
Viimeisenä päivänä sitten vielä leirialueelta kahteen eri suuntaan kävelyteitä. Yhteensä taas kahdeksan kilometriä kävelyä. Todella hienoja ja hyvin rakennettuja reittejä, pieniä siltoja ja puistoja.