tiistai 2. toukokuuta 2017

2.4. Mission Beachista Henrietta Creekiin ja 3.4. Cairnsiin

Yöllä oli kova sade, mutta aamulla valkeni ja taivas oli sininen, kun lähdimme Mission Beachin leiriltä. Se oli sitten viimeinen rantapaikka tällä reissulla. Ensin poikettiiin Woolworthin markettiin ruomaostoksille ja sitten sisämaahan Millaa MIllaan ja Woolooroon nature parkiin. Siellä on  Henrietta Creek niminen puskacamping, johon ilmeisesti pääsee myös motorhomella. Tie kierteli sademetien keskellä. Maisemat mahtavia. Varattiin paikka no 10 kun se Queenslandin givermentin kartassa näytti sopivalta. Paikka maksoi kokonaista 12,30 Aus dollaria. Siellä ei ole sitten sähköä, vettä tai suihkuja. Vessa löytyy samoin kuin grillipaikka ja joessa voi käydä uimassa.




Henrietta Creekin polun varrella
Vähän vaativampi reitti, onneksi on varakenkiä


Paikka oli oikeasti puskissa eikä sille paikalle 10 päässyt kuin helikopterilla. Keskusteltiin yhden ukon kanssa, joka leikkasi ruohoa ja hän sanoi, että ottakaa mikä paikka vaan, kun on melkein varma ettei paikalle tule muita. Netissä näkyi yksi varaus telttapaikalle. Sinne tulikin Newcstlesta oleva pariskunta ja olivat varanneet paikan, joka oli sateen jäljiltä märkä ja tulivat meidän viereiselle paikalle.





Alhaalla on kahvila ja risteilylaivat kraaterijärvellä

Ensin mentiin katsomaan putouksia, 6 kilometrin vaelluslenkki ja illalla vielä käytiin katsomassa toistakin polkua. Grillattiin kanaa ja syötiin sisällä, kun oli aika kylmä. Ei sitten nähty niitä Platypuseja, mutta yksi rapu bongattiin joesta.






Henrietta Creekin Camping, ainoa kulkuneuvo paikalla
Taukokahvilla


Tottakai käytiin lenkin jälkeen pesulla joessa.

Aamulla taas matkaan ja nyt viimeinen etappi Cairnsiin. Ajettiin Millaa Millaahan ja siellä poikettiin kapealle pikkutielle ja mentiin yhteen meijeriin ja juustolaan, mutta se ei ollut vielä auki ja jatkettiin sitten matkaa kunnes tultiin kraaterijärven rantaan, jossa poikettiin kahville. Mahtavia maisemia ja tie vei serpeentininä vuoriston yli. Cairnsissa saatiin sitten etukäteen varatti ensuite site eli meillä on loppuajaksi oma vessa ja suihku käytössä.





Henrietta Creekin suihkuhuone
Matkalla bongattiin wallabeja


Nyt on nettikin 500 Mb vuorokaudessa, joten kuvatkin saadaan tähän. Ei ehditty ottaa kuvia, mutta nyt oli tiellä varoitusmerkki puukenguruista. Koitetaan tähän kva sellaisesta ötökästä, vaikkei sitä bongattukaan.







Tämä on se kuuluisa treekangaroo
World heritage list, wet tropical queensland
Kävihän PV kin pesulla, muttei uinut kun vesi oli tosi kylmää
Avantouintia, ainakin melkein
Tässä tossut vielä kuivana, hetki ennen mulimista

perjantai 28. huhtikuuta 2017

29.4. Rollingstone beach ja 30.4. Mission Beachiin

10 kilsan lenkillä aamupäivällä
Matkalla joen ylitys, kengät pois
Askel rentona ennen puoltaväliä
Joen yli ja tarkkana
koska pitää varoa salt water crocodiles
Tossa on nyt iso malli Cassowarysta
Saavuimme aamulla Big4 paikkaan rannalla noin 50 km Townsvillesta pohjoiseen. Fantastinen lomakylä rannalla. Saatiin iso paikka palmujen katveesta järven rannalta. Beachille matkaa noin 50 metriä. Alueella on paljon porukkaa, kun on pitkä viikonloppu ja sesonki alkamassa.
Lähellä on kuppila, jossa on tänään elävää musiikkia ja ulkoilmaelokuva. Otettiin vain yksi yö ja huomenna jatketaan pikkusen eteenpäin kohti Cairnsia.

Valtavia flying fox elukoita lenteli automme ympärillä illalla.




Koitetaan laittaa tähän kuvia tältäkin paikalta kunhan keritään. Alueella on iso uima allas, tekojärviä ja kauniit maisemat. Todella korkeatasinen paikka. Aateltiin kuitenkin itse laittaa pihvit ja ostaa huomista varten respasta barramundifileitä mukaan huomista varten. Aina pitää olla parin päivän vararuokavarasto mukana.

Tässä taitaa ollakin Amin aussiserkku
Täällä Australiassa muuten ollaan nähty pihoilla ja puistoissa paljon mölkyn pelaajia. Olen aina luullut, että se olisi suomalainen kansallispeli, mutta lieneekin kotoisin muualta. Tosin wikipedian mukaan se olisi suomalainen kyykästä 1996 Tuoterengas nimisen firman kehittämä peli. Voihan se olla niinkin, mutta laajalle on levinnyt.
Varokaa leiriytymästä liian lähelle rantaa, paikalla on salt water crocodiles
Tuolla ylhäällä on meidän makuuhuone ja Pekka seisoo ruokailutilassa, keittiö vasemmalla ja ajohytti kaiken takana
Tuolla meidän leirimme
Juttukavereillamme oli kaksi yorkkia ja yksi tällainen papukaija. Kuulemma elävät yli seitsemänkymmentävuotiaaksi

Tässä meidän telkkarin katseluhuone. Ikkunasta näkee, ettei lähemmäs vettä pääse


Aamulla jatkettiin sitten matkaa kohti Mission Beachia. Paikat alkavat olla vaatimattomampia kuin etelässä. Meidän TOP park alue on ihan kiva ja ihan rannassa. Vieressä paljon ravintoloita ja illalla mennään ulos syömään. Viime yö oli tosi kylmä ja nyt iltapäivällä on mukavan viileää, kun on pilvistä ja vähän tuulee. Täällä on käytössä Net4 verkko, johon meillä on vanhastaan muutama voucheri eli ilmeisesti täällä saadaan netti pelaamaan pitkästä aikaa.








Tällainen lintu on se Cassowary
Tässä sitten kuvia meidän aamupäiväkävelyltä Mission Beachilla

Tämä on Cassowariesien aluetta. Ollaan sellainen nähty eläintarhassa Caloundrassa, mutta täällä niistä on varoituksia. Se on iso uhanalainen lintu, joita on täällä Queenslandin pohjoisosassa enää tuhat yksilöä. Samoja lintuja, mutta eri alalajia löytyy Papua New Guineasta Australian pohjoispuolelta. Sen hyökkäyksiä vastaan on annettu ohjeita. Samoin olemme ohjeistetut crocojen hyökkäysten välttämiseen ja dingojen kanssa elämiseen. Eiköhän tästä selvitä.

Illalla käytiin pitkästä aikaa ulkona syömässä. Riitalla herkulista kanaa ja salaattia ja pekalla espanjalaisittain tehtyä makrillia. Aroi maak. Säätiedot lupailivat sateisen päivän, mutta meidän onneksi sateet tulivat vasta yöllä, kun oltiin sisällä unten mailla.





Kynttiläillallinen Mission Beachilla, ei ihan noin kylmä, vain toisella toppatakki
Makrillia odotellessa