torstai 13. helmikuuta 2020

2020 Uusi reissu omalla vaunulla, 12.2.2020 , Riddels Creek, Wangaratta 15.2. saakka

12.2. Tuktukilla Juahinin bussiasemalle ja sitten bussilla Suvarnabumin kentälle, jossa oleiltiin Miracle loungessa ja sitten Jetstarilla lento Melbourneen. Aika hyvin nukuttiin koneessa. Aamulla oltiin kentällä ja Steve tuli vastaan. Kentällä ei ollut juurikaan turisteja ja ei mitään tarkastuksia, joten sujauksessa ulkona. Steve ajoi meidät hakemaan auton ja vaunun ja sitten mentiin kahdeksi yöksi Riddels Creekin Scout campille. Käytiin kaupassa, käveltiin kylälle ja levättiin. Nuotiota ei saa polttaa, kun on ollut kuiva aika.

Riddels Creekistä ajettiin pohjoiseen kahden yön levon jälkeen ja löydettiin itsemme Wangarattasta, joka on Victoriassa lähellä NSW rajaa. Oltiin edellisellä kerralla samassa KUIN parkissa ja täältä lähdetään ajamaan alpeille kohti Brightia.

Ollaan grillailtu mm. lammasta, kanaa, maissia. Seuraavana on possun sisäfile. Kahviin ollaan ihastuttu, joka paikassa maku ihan erinomainen. Auton radio ei ole koskaan pelannut, kun antenni oli alusta saakka poikki ja nyt vihdoin korjattiin se. Ostettiin myös pari tuolia ulos lisää, kun tulee vieraita. Samoin astioita ja terävät veitset ym.Kengurut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Niitä oli valtavasti ja ihan vaunun vieressä. Lepo maistui lampaankyljysten päälle.

Lintujakin oli, papukaijoja ja kesyjä varisharakoita.

Wangarattassa Kui parkissa saatiin juuri sama paikka, jossa viimeksikin oltiin. Tähän kuvia kaupungista, jonne meni muutaman kilometrin kävelytie.







Kohta aletaan grillaamaan possua, kunhan vähän viilenee. Täällä on ihan hirveä helle. Pubissa eräs asiakas kertoi, että nyt on vähän viilentynyt.....minkähänlaista on ollut. No huomenissa lähdetään vuoristoon, joten ehkä siellä on vähän mukavampi kävelyilma.




lauantai 21. syyskuuta 2019

Matka jatkuu

Ajettiin seuraavaksi Narranderaan, kun saatiin siitä vinkki. Edellinen vinkki oli niin hyvä. Paras paikka, missä ollaan oltu koskaan. Kultakaivoksen kiertokävely oli hieno ja ajateltiin sitten kävelyjä jatkaakin. Narranderassa ajettiin TOP10 alueelle, joka oli joen rannassa parin kilometrin päässä keskustasta. Käveltiin eka iltana keskustaan ja aamulla ajettin autolla kaupungille ja ostettiin vaunuun puuttuva ulkorappunen ym tarvikkeita ja sitten ajettiin koalareservaattiin, jossa kierreltiin metsässä autolla ja päästiin kokeilemaan maasturin neliveto ominaisuuksia.
Vaunulla syötiin vähän lounasta ja lähdettiin joen vartta kävelemään muutaman kilometrin päässä olevalle sillalle ja sitten toista puolta takaisin, askeleita tuli noin 15.000 ja päästiin näkemään ensin kengurun loikka yli kaksi metrisen aidan yli ja sitten ihan vierestä aika alhaalla oksanhaarassa istuskeleva Koala, josta saatiin otettua hienoja kuvia. Kävelyn päätteeksi keiteltiin päiväkahvit ja syötiin jäätelöä ja tuoreita mustikoita ja mansikoita.
Pikkuhiljaa aletaan sitten valmistelemaan jatkoa. Suunnitelmassa on viivähtää Melbournen alueella.
Viinitilalla Melbournen lähellä

Täältä tuli muutama pullo mukaan




Brightista tuli mukaan myös kynnysmatto




Brightin kanjonikävely





Narranderasta ajettiin Wangarattaan, jossa majoituttiin taas Kui alueelle, joka oli tosi hiljainen. Sieltä ajeltiin Great Alpine roadia pitkin Brightiin, josta oltiin saatu vinkki yhdeltä grey nomadilta Douple D alueella. Bright oli hieno pikkukaupunki, kaunis ja alppimaisemat. Siellä tehtiin kanjonikävely, jonka varrelta edellä kuvia.


Wangarattasta ajettiin Riddells Creekiin, jossa Treetop Scout Campiin. Laaja partiolaisten leirialue, jossa saatiin poltella omaa camp firea. Alueella on paljon aika kesyjä east grey kenguruita, jotka ovat aika isoja. Nytkin aamulla niitä oli kuusi vaunumme ympärillä auringon noustessa.
Täältä alueelta kylälle ja takaisin tulee noin 10.000 askelta. Naapureina meillä on yksi telttailevan lapsiperheen leiri, asuntoauto, jossa omituinen perhe, joita ei paljon ulkona näe paitsi ukkeli tupakalla viiden minuutin välein. Pari yötä oli myös yksi vanhempi pari vaunulla ja nyt pitkänä viikoloppuna muutama retkeilyauto ja iso joukko nuorisoa isoilla teltoilla tuolla kauempana. Tosin alue on niin laaja, ettei niitä näy eikä kuulu.
Eka kertaa kemssan tyhjennys oli ongelma. Täällä ei ole dump pointia, Ajettiin ohjeiden mukaan Kynetoniin, mutta siellä se oli out of order. Sitten Macedoniin, jossa viidellä dollarilla leirialueen dump pointissa tyhjennys. Ajettiin myös katsomaan Caravan Storagea ja löydettiin, vaikkei sinne ole viittoja lainkaan, todettiin, että varkaiden vuoksi varmaan. Portilla on koodi ja kyltti, että alueella purevia koiria. Andrew laittoikin viestin, että odottakaa autossa, koska koirat saattavat purra. Siellä on lauma shäfereitä vartiossa. Sitten samlla reissulla ajettiin Australian suurimpaan ostoskeskukseen Melbournen toisella puolella. Viimeinen päivä on varattu siivoukselle ja pakkaukselle












Varpaat paleli ja tarvittiin kunnon töppöset



Tässä pannaan yhdistelmää ajokuntoon


Lähdössä Treetopista






Kylän pubissa lämmittelemässä



Madame campfiren äärellä








Tässä itse koottu tulisija. Joissakin paikoissa pitää olla tai vuokrata tällaisia







Aamut ovat aika kylmiä. Tänä aamuna ennen auringon nousua vain kolme astetta. No seuraavaa reissua on suunnitetu maaliskuulle, jolloin on taas liiankin kuumaa ainakin pohjoisimmassa Australiassa. Tämänkertainen reissaaminen rajoittui Victorian ja New South Walesin alueille sisämaassa lähinnä Murray joen varsilla ja seuraava saattaa suuntautua sisämaata Alice Springsiin ja sitten Cairnsin kautta rantaa Brisbanen kautta takaisin. Tais sitten Tasmaniaan....saa nähdä, riippuu keleistä. Tehdään niinkuin muutkin Grey Nomadit eli katsellaan säätietoja ja suunnistetaan niiden mukaan.