perjantai 8. huhtikuuta 2022

AUSTRALIAAN TAKAISIN. Matkamme huhtikuusta 2022

31.3. lähdettiin bussilla Hua Hinista Bangkokiin ja sieltä Jetstarilla Melbourneen. Koneen vaihto Singaporessa. Pastori Jyrki Markkanen ja Anja tulivat meitä tapaamaan Novoteliin, jossa oltiin yötä ennen lentoa ja syötiin illallinen yhdessä. Lento sujui hyvin. Vaikka oli pitkä vaihtoaika, meni aika nopeasti Loungessa istuskellessa.



2.4. oltiin sitten vihdoinkin perillä Australiassa. Kun autoon laitoin kaapelin akkuun kiinni, lähti auto laakista käyntiin. Pieniä kommelluksia oli, kun esimerkiksi auton radio vaati koodia, kun virta oli ollut poissa eikä muistettu, mihin se pieni kortti, jossa koodi oli, oli laitettu varmaan talteen. Löytyi muuten vahingossa viikon päästä...... Ihanaa olla taas täällä.

3.4. Melbournepäivä. Ajettin Melbourneen Big4 Caravan Parkiin. Sieltä sitten ostariin ja Woolworthissa kolmen päivän ruokatarvikkeet. Meillä on aina 3 päivän muonavarasto, kun aina ei ole lähellä kauppoja. Käytiin keskustassa puistokävelyllä ja illan hämärissä Pekka pesi vaunun salaa ulkopuolelta. Aamun valjetessa huomattiin, että olihan se edelleen valkoinen.



4.4. Ajettiin Melbournesta Wangarattaan sisämaassa. Siellä patikoitiin luontopolulla ja ihailtiin paikallisia lintuja, Kookaburra, Bravest Bird in the Bushes eli sellainen mustavalkoinen varislintu, kakadu ym ym. Cheapest Auto kaupasta ostettiin vetokoukun alentaja, kun auto on niin korkea, että vaunu kulki aikaisemmin vahan keula ylhäällä. Vaunulla sählättiin netin kanssa, ei mikään toimi....Vanhassa mobiilinetissä olisi ollut latausaikaa, mutta se oli mennyt viime vuonna vanhaksi. Ostettiin uusi Vodafonesta ja puhelimeen samoin netti. Aikaisemmat oli Telstrasta, mutta palvelu oli kehnoa ja vaihdettiin operaattoria, Illalliseksi syötiin Lasagnea, edellinen illallinen oli herkullista paikallista Barramundikalaa.















perjantai 17. syyskuuta 2021

Kajaaniin rokotuksiin 11.9., odottelua Vuokatissa

 11.9. ajettiin 2 taideteoksen kautta eli hiljainen kansa ja metsä soi, Kajaaniin. Paikallisessa Prismassa oli rokotuspiste ja Riitta kysyi saadaanko ulkopaikkakuntalaisina piikit. KAtsoivat, että eilen oli tullut 6 viikkoa täyteen ekasta ja lupasivat, mutta oli vain yksi annos, joten sanottiin, että tullaan maanantaina uudelleen. Ajettiin Vuokattiin Kattivankkuriin ja oltiin siellä kaksi yötä ja vaellettiin Vuokattia ympäri. Aurinoinen keli.












Vuokatissa tutnurin laelle Eino Leinon polkua raskaita nousuja, onneksi oli makkarat ja kahvit ja tulentekovälineet mukana ja vastaantulijoiden kanssa turistessa matka meni mukavasti














9.9. Karhunkierros

 9.9. ajettiin aamulla Kuusamoon Karhunkierroksen alkupisteeseen. Yllätys oli, että yksi poika piti mummolansa pihassa leirialuetta. Kävimme heti patikoimassa alkua myllylle ja sitten mentiin rantasaunaan. Seuraavana aamuna lähdettiin kiertämään 15 kilometriä karhunkierrosta.














10.9. sitten vaellettiin pieni karhunkierros 28.000 askelta ja 15 kilometriä. Ihanat maisemat. Kiipeämistä ylös ja alas. Hauskaa matkaseuraakin löytyi, kolme tyttöä vaelsi 82 kilometrin kierrosta loppuvaiheissa, thai äiti kahden tytön ja Vietnamilaisen miehensä kanssa meidän kanssa samaa matkaa, Leppäkrtut niminen naisporukka ym ym. Illalla taas rantasauna, Riitta ui kolmesti kylmässä järvessä.