tiistai 10. toukokuuta 2022

Yambassa edelleen 2.5. saakka, sitten Gold Coast ja Caloundra

 Pankkikortit viipyvät eikä haluta lähteä ennenkuin on saatu ne tänne. Joka aamu kävellään postiin. Tuntevat meidät jo hyvin eikä tarvitse selitellä asiaa joka kerta uudestaan. Käytiin Graftonissa ostoksilla ja matkalla pysähdyttiin pieneen kylään ja pokettiin kahvilaan, lihapiiraat ja kahvit ja kierreltiin kylällä. Yambassa on käyty joka päivä pitkillä kävelyillä ja kahviloissa nauttimassa latte ja capu. Parhaita kävelypaikkoja ovat aallonmurtaja, rantaraitti ja lopulta löydettiin pub ylhäältä rinteeltä, josta hieno näköala merelle.

Vappumusiikkia Ullanmäeltä radiosta eli vapputunnelmakin löytyi. Illalla lammaspihvit vappuillalliseksi.


















 Ostarilla bongattiin auto, jossa oli suomen lippu tarrana takaikkunassa. Ei näkynyt ketään. Täällä ovat hyvin perillä Suomen tilanteesta Naton suhteen. Aina kun joku naapuri kuulee, että ollaan Suomesta, tulee puhe Natosta ja Venäjän uhasta. Kuvissa näkyy meidän kotieläimeksi Yambassa lyöttäytynyt töyhtöpulu, Ollaan nähty delfiinejä, kenguruita ja erilaisia lintuja. Yhtenä yönä valtavasti Flying foxeja, jotka tulivat tyhjentämään vaunumme päällä olevan puun hedelmistä. Yambassa käytiin meksikolaisessa ravintolassa syömässä ja lähtöillallisella italialaisessa ravintolassa, jossa pitkä keskustelu naapuripöydän pariskunnan kanssa.

Ravintoloissa on NSW ssa ja Queenslandissa omat sääntönsä. Monissa hotelleissa on lisenssi baariin joten niissä on pubeja ja samoin pullokauppa. Ravintoloilla on useimmiten lisenssi, mutta viinit pitää olla omasta takaa. Näissä on maininta BYO eli tuo omat juomat. Äkkiä nämä oppii. Eniten kaipaisi terassibaareja, joissa voisi käydä iltapäivällä apertitiivilla ennen illallista.

2.4. muutettiin uuteen paikkaan alueella. Odotellaan korttejamme yhä. Hieno paikka odotteluun. Avokadot ovat täällä tosi halpoja, Riitta kävi uimassa joen puoleisella beachilla, sitten oli sadetta ja päästiin toisenkin kerran paikallistorille, se kun on vain kerran viikossa. Myydät kaikkea tuoretta ja kotitekoista.













Ollaan seurailtu lintuperheen elämää. Lajista en tiedä, mutta me kutsumme sitä baskeripääksi. Ensin olivat agressiivisia, ilmeisesti haudonta kesken. Nyt tepastelevat nurmikolla vainujen lähellä, kun tulee viileää, menevät poikasen emon alle suojaan ja isukki vartioi ympärillä.
Kuvissa on auton uusi vetokoukun alentaja. Lisäksi kahden vuoden seisonta aiheutti sen, etteivät takavalot ja jarruvalot toimineet. Pekka kävi läpi sulakkeet ja kaikki liitokset ja lopulta vika korjautui.
7.5. lopulta päästiin jatkamaan matkaa. Pankkikortit eivät tulleet ja edessä olisi ollut taas viikonloppu, jolloin posti on kiinni. Riitta jutteli postin tytön kanssa ja tämä ehdotti, että jatkakaa matkaa. Kun kortit tulevat, hän soittaa meille ja kuulee, missä olemme menossa ja lähettää kortit perässä sovittuun postiin. Kiiteltiin ja pakattiin kamat kasaan. Siispä jäähyväisillallinen. mutta ennen sitä käytiin Macleanissa, siinä skottikaupungissa ostoksilla. 
Ajettiin sitten Gold Coastille. Matkalla pysähdyttiin New Italyn levähdyspaikalla ja tutustuttiin italialaissiirtolaisten museoon ym. Perillä illalliseksi, mitäs muutakaan kuin lammasta.






















Gold Coast oli meille hieman liian jetset paikka. Liityttiin paikalliseen Surf clubiin, jotta päästiin klubille terassille. Kerhotiloilla on oikeus tarjoilla alkoholia jäsenille....taas erikoisuus.
9.5. Ajettiin Caloundraan Brisbanesta pohjoiseen. Siellä Barramundia illalliseksi ravintolassa. Ennen sitä tärkeä asia. On luvatt rankkasateita ja tulvia koko Queenslandiin, joten Pekalle piti saada sadetakki. Löydettiin lopulta ostoskeskuksesta työvaatemyymälä ja sieltä tosi hieno kirkkankeltainen takki. Se olikin tarpeen sillä nyt on ollut hirveä myrsky ja rankkoja sadekuuroja. Telkkariuutisten mukaan jollakin paikalla oli tullut vettä 100 mm tunnissa ja tulvia on kaikkien jokien lähellä. Aamulla 10.5. päätettiin mennä päiväksi Australia Zoohon. Se on maailmankuulu eläintarhakokonaisuus. Perustaja oli Steve Irvin Crickey. Hän kuoli aika nuorena rauskun pistokseen. Suomenkin telkkarissa ollut ohjemia Crocodile hunterista. Lapset ja puoliso pitävät zoota nykyään. Sateesta huolimatta väkeä oli ihan mukavasti paikalla. Kotimatkalla poikettiin Igassa ostoksilla ja BWS kaupassa viiniä ostamassa. Täällä Woolworth omistaa BWS kaupan eli Beer, Wine, Spirit. Colesilla on sitten Liquorland ketju ja sitten on Murphys ja monta muuta, mutta nämä ovat ne isoimmat. Alkoholia myydään vain viinakaupoissa ihan kuin Suomessa. Tosin täällä myös miedot oluet ovat viinakaupassa eikä normikaupoissa.





























Zoosta palatessa käytiin hakemassa postitoimistosta sinne saapuneet pankkikorttimme ja illalla saatiin netbankissa hoidettua niiden aktivointikin. Pitää vielä tehdä kummallakin kokeiluostos ja sitten vasta hävittää vanhat kortit varmuuden vuoksi.

torstai 28. huhtikuuta 2022

Yambassa pankkikortteja odottamassa

 Ei ole vielä tullut pankkikortteja postiin. Täytyy aina aamulla käydä kyselemässä- Onneksi posti on sadan metrin päässä. Meidän paikka oli siis buukattu, joten jouduttiin muuttamaan toiselle puolelle. Saatiin tosi iso paikka eikä vielä ole ketään lähellä. Ilmeisesti nyt perjantaina tulee leirialue täyteen.

Ollaan kävelty rantoja ja muutaman kilometrin aallonmurtajaa ja kylillä. Syöty meksikolaisessa ravintolassa, vaunulla torstaina barramundia. Kun käveltiin Lawn ball kentän ohi, huuteli yksi mies, että olette vääräll puolella aitaa. Kun pysähdytiin juttelemaan, kertoi aussien keilauksesta eli laakapallosta. Se on kuin petankki, mutta kuulia ei heitetä, vaan kieritetään tasaisella nurmikolla. Mies houkutteli meitä mukaan ja sanoi, että voitaisiin tulla kokeilemaan klubille. Katsotaan.

Nyt ei enää tarvita lämmitintä yölläkään. Tosin pikkuisen on sateitakin. Maksettiin leiripaikka maanantaihin asti ja eletään toivossa, että pankkikortit tulisivat ensi viikon alussa viimeistään.

Aussitelkkarissa oli Aleksander Stubbin haastattelu Ukrainan sodasta. Rohkeasti sanoi ääneen sen, mitä kaikki Venäjästä ajattelevat, mutteivät uskalla sanoa Suomessa ääneen.

Tosi hienoa reissata. Onhan tässä Aussikaravaanariudessa omat haasteensa. Ensin kulkupelien hankinta ja rekisteröinti on taitolaji, sitten pitää löytää varasto, hommata vakuutus, hommata E-toll piippari moottoriteitä varten, pankkitili ym. Onneksi kaiken voi hoitaa netissä, mutta esimerkiksi pankkikortin uusiminen on hankalaa. Korttia ei voi saada omaan pankkikonttoriin turvallisuussyistä, vaan sen postittaa pankin pääkonttori postissa. Kun ei ole virallista osoitetta, pitää omaan pankkiin ilmoittaa tilapäisesti osoite. Meillä se on nyt postikonttori, joka fyysisesti sijaitsee kahdenkymmenen metrin päässä pankista. Toimitus vaan saattaa kesttä pari viikkoa. Meidän pitää nyt vaan odottaa, että saadaan ne, kun loppuaika ollaan kaukana Yambasta ja kortit vanhenisi ennen seuraavaa Australian reissua.

Noissa kuvissa näkyy paikallismarkkinat. Siellä paikalliset tuottajat kerran viikossa myyvät vihanneksia leipää ym ym. Osteltiin kaikenlaista tuoretta evästä ja lisäksi yksi valtava hodari, jossa rapea leipä ja sen sisällä iso bratvursti, hapankaalia, sipulia ym. Yhdesä hodarista kahdelle maha täyteen. Täällä Australiassa onkin ongelmana se, että kaikki annokset ovat niin valtavia, ettei niitä yksi ihminen pysty syömään. Jos vaikka ostaa hampurilaisen, pitää se jakaa kahtia ja sillä pärjää kakis koko päivän.