torstai 16. maaliskuuta 2023

Matka jatkuu Melbournesta kohti Adelaidea

 8.3. ostettiin uuteen pakastimeen paljon ruokaa ja juomavettä. Kaupan vieressä lounastettiin pitsaa ja sienikeittoa. Ratikalla keskustaan ja drinkille Southbankiin. Takaisin tullessa ratikka stoppasi, kun oli naistenpäiväkulkue. Tunnin ajan odoteltiin ja sitten jatkettiin rulókakadulle, jossa syötiin kanapihvit ja sitten ratikalla kotiin. Kävellessä ratikalta leirille, oli pari paikallista pyydystämässä isoa hämähäkkiä purkkiinsa ja antoivat omasta pihasta meille pari tomaattia maistiaisiksi.




9.3. aamulla lähdettiin sitten ajamaan eteenpäin Great Ocean Roadia, jossa oli ihan pakko poiketa katsomaan 12 apostoles, sitten Lornessa joen rannassa leiri, siellä kävelyä rannaalla ja päiväkahvilla. Foreshore caravan park ja vaunulla illalliseksi pihvit.




















10.3. aamulla Lornesta edelleen kauniissa maisemissa. Killarneyssä pysähdyttiin rantakävelylle, Jotkin juhlat eli festivaalit menossa lähellä, joten paikka täynnä väkeä. Meillä ei ollut sähköpaikkaa, mutta saatiin se kuitenkin.


















11.3. aamusta liikkeelle ja huh huh, eipä taas muistettu hedelmä ja vihannesrajoituksia. SA han ei saa tuoda hedelmiä tai vihanneksia NSW stä tai Victoriasta. Rajalla oli tien varressa bin, johon jätettiin kaikki kielletyt tavarat.  Menetettiin kukka, tomaatit, avicadot ym ym. Kohta tuli iso marketti ja saatiin uudet tavarat. Puolenpäivän aikaan tultiin Koonawarraan, jossa bushcamping viinitarhan vierestä, siellä saatiin nuotiopuut ja tehtiin pitkä bushwalk. Paikka oli intialaisten suosiossa ja siellä oli muovisia kuutioita majoiksi.














12.3. ajettiin Waterfront Holiday Parkiin. Sisään kirjauduttiin automaatissa. Viimeinen yö ennen Barossa Valleytä. Käytiin murray joen rannassa katsomassa asuntolaivoja ja valmistauduttiin tapaamaan Pamela ja Adrian viinialueella.








13.3. BArossaan, viiniviljelmiä silmänkantamattomiin joka puolella. Tilat aivan eri kokoa kuin aikaisemmin Hunter Valleyssä. Big4 Barossa Valley. Käveltiin kylille, jossa nautittiin aperitiivit. Illalla laitettiin spagettia ja jauhelihapihvit. Sitten syvennyttiin kuuntelemaan Bookbeatista kirjaa.



























2023 New adventure, 2,5 months in Australia

 3.3.2023 aikainen herätys ja Tutukilla Hua Hinin lentokenttäbussille, jolla sitten kohti Bangkokin Suvarnabumin kenttää. Onneksi oltiin ajoissa, kun kentällä oli valtava ruuhka. Syötiin lounas kentällä ja tunnelma oli katossa. Loma alkoi juuri.

Thai Airwaysillä 9 tunnin lento ja oltiinkin perillä Melbournen Tullamarinen kentällä. Siellä oli samalle hihnalle tulossa ainakin viiden lennon laukut. Vaikka suomipassilla vältettiin kaikki tarkastukset, täytettiin vain koneessa maahantuloselvitys, ei se auttanut, kun melkein kaksi tuntia meni laukkuja odotellessa. Sitten olikin aikaero 4 tuntia ja oltiin perillä 4.3.

Chalk oli vastassa, oli pessyt auton ja vaunun. Kun saatiin auto alle, ajettiin tuttuun Treetops Scoutcampiin, siellä ruokakaupassa jääkaappi täyteen,   Kentällä oli jo hankittu puhelimeen ja nettiin Vodafonelta lisää panostusta ja otettiin rahaa automaatista.

5.3. Kengurut ja kookaburrat bongattiin heti aamusta, ajeltiin Gisbourneen jossa oli farmermarket. kukka, pullia ja lounastettiin ja poikettiin Aldiin ostamaan ruokatarvikkeita. Käveltiin kylille ja poikettiin tutussa pubissa. 
















6.3. Palattiin uudelleen Gisbourneen caravan korjaamolle ja tilattiin uusi markiisi ja peite tulevaa varastointia varten. Vanha markiisi havaittiin pesussa jo hajonneeksi ja vaatii siis uusimista. Sitten ajettiin Elisabet streetin Big4 alueelle Melbourneen, jossa ensuite paikka kolmeksi yöksi. Ratikkakortit löytyi vaunusta ja päästiin kaupungille, jossa kierreltiin kävelemässä Southbankissa.

7.3. Varailtiin aamulla netissä leiripaikkoja etukäteen, kun koulujen lomat ja paikat täynnä. Varauksia tehtiin Adelaideen saakka. Siellähän on sovittu tapaavamme Pamela ja Adrian. Sitten ajettiin autolla Botanik Gardeniin, jossa reissussa lounas ja osteltiin eväitä pakkaseen matkaa varten.